Miksi näemme

Nukkuva tyttö, jonka yllä on unimainen pilvi. Piirosanimaatio.

Ota selvää, mitä tieteellä on sanottavaa

unia?

Pääteoriat ovat Helsingin yliopiston psykiatrian professori Tiina Paunion mukaan nämä:



1) Unet työstävät valveen

aikana koettuja tunteita.


2) Unen aikana valmistaudu-

taan valveeseen.

Sängyssä peiton alla nukkuu pitkätukkainen hahmo, hänen yllään leijuvat kuvitteellinen kastelukannu, josta valuu vettä ja jonka kyljessä on salama, sekä sydämiä puhaltava saksonofi. Piirrosanimaatio.

"Uskon, että molemmat näkökulmat pitävät paikkansa.

On järkevä ajatus,

että aivot ja mieli toimivat koetun

pohjalta tulevaisuuteen valmistaen."

Aurinko nousee pilvien takaa, tekee kaaren ja laskeutuu. Taivas tummenee. Piirrosanimaatio.

- Tiina Paunio -

Eniten uneen ja sen

sisältöön vaikuttavat muutaman edellisen vuorokauden aikana

koetut ajatukset

ja tunteet.

Keltaiseen sadetakkiin pukeutuneen hahmon yllä pyörii tumma syheröinen pilvi. Piirrosanimaatio.

Tosin myös muut tekijät

vaikuttavat, ja erityisesti alkoholi

lisää levotonta unennäköä.

Eräässä tutkimuksessa seurattiin tunteiden säätelyä päivällä ja unennäköä.


Tulos vaikuttaa ristiriitaiselta:



jos pystyi säätelemään tunteitaan hyvin päivällä,

unet olivat

epämiellyttävämpiä.

Vielä ei Paunion mukaan tiedetä, kumpi on syy ja kumpi seuraus.







Auttavatko epämiellyttävät unet purkamaan päivän paineita?


Vai johtuvatko epämiellyttävät unet nimenomaan

liiallisesta tunteiden säätelystä päivällä?



Ilmassa liikkuu erivärisiä kysymysmerkkejä. Piirrosanimaatio.

Varsinaisia painajaisunia on tavallista nähdä noin kerran kuukaudessa tai harvemmin.


Jos niitä näkee viikoittain,

se voi kertoa mielen kuormituksesta.

Alalaidasta tulee näkyviin iso sykkyräpallo, jonka sisältä kurkistaa huolestunut silmäpari. Piirrosanimaatio.

"Unet ottavat kopin etenkin sellaisista edellisen päivän tunteista, jotka eivät ole päivällä laantuneet"

Keltatakkinen hahmo pistää maate. Silloin hänen yllään leijaillut syheröpilvi poimii hänet ja kuljettaa pois. Piirrosanimaatio.

- psykiatri ja uniryhmiä 40 vuotta ohjannut Markku Siivola -

Tyhjään tilaan piirtyy monimutkainen matemaattinen kaavio. Piirrosanimaatio.

Siivolan mukaan käymme elämäämme läpi kahteen kertaan.


Päivällä se tapahtuu logiikan ja analytiikan kautta. Tuolloin yritämme selvitä hankalistakin tilanteista järjellä.

Keltainen elefantti leijailee halki kuvan istuen sinisen pilven päällä. Piirrosanimaatio.

"Yöllä me hylkäämme järjen ja logiikan ja vajoamme tunteiden maailmaan",

sanoo Siivola.


"Ja siellä psyykessämme on paljon sellaisia asioita, lukittuja tunteita, joita ei järjellä edes löydä."

Miksi näemme

unia kauan

sitten koetuista asioista?

Kolme valokuvaa, joista yhdessä on tummapukuinen tyttö ja keltatakkinen hahmo. Heidän välissään näkyy sydän, mutta kuva muuttuu värillisestä mustavaloiseksi. Lisäksi on kaksi mustavalkoista valokuvaa, joista yhdessä lapsi halaa vanhusta ja toisessa kaksi nuorukaista sekä koira istuvat teltan edustalla.
Puun oksalla roikkuu perhoskotelo. Sen yllä lentelee kaksi tummaa ja yksi vaalea perhonen. Piirrosanimaatio.

kuuntele

"Unen kuvat

ovat reaalimaailmassa jopa

vuosikymmeniä aiemmin koettuja,

mutta tuolloin puutteellisesti

läpityöstettyjen

ja keskenään ristiriitaisten 

tunteiden kapseloitumisia

psyyken sisään."

Markku Siivola:

Kaksi lilan väristä perhosta kohtaa toisensa. Piirrosanimaatio.

Kapseloidut tunteet

aktivoituvat uudelleen,

kun jokin nykyhetken tapahtuma resonoi

niiden kanssa.









Unessa nämä eri aikoina

koetut, mutta sisällöltään samankaltaiset tunteet

löytävät toisensa.

Hampaita leijailee hitaasti alaspäin. Piirrosanimaatio.

kuuntele

Tiina Paunio sanoo, että klassiset unientulkinnat voi unohtaa.


"Tulkinnat, mitä Freud on esittänyt

unien sisältöihin liittyen

tai Jung tai muut,

niin tietenkään ne eivät

päde nykypäivänä minkään

tiedon valossa.

Ei meillä mitään salattua

symboliikkaa unissa ole, 

se on ihan selvä asia."

Jos haluat oppia ymmärtämään uniasi paremmin, käy läpi sekä unen että valveen tapahtumia.


Siivola neuvoo unipäiväkirjan pitäjiä: "Vasta silloin, kun siinä on uni ja päivä mietitty, voi löytää varsinaisia helmiä."

Toimittaja:

Henna-Leena Kallio


Grafiikka:

Kiira Natunen


Perustuu Tiedeykkösen

jaksoon Miksi näemme unia edellisten päivien ihmisistä ja tapahtumista?


Tiedeykkösen toimittaja: Teija Peltoniemi



Miksi näemme unia?

yle.fi

Jaa sisältö / Dela innehåll

  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email
  • Kopioi linkki / Kopiera länk
  • Email